maanantai 11. heinäkuuta 2016

Mihin tää aika on mennyt?

Joo tota.. Ehkä pitäisi kirjotella jotain tännekin joskus.

Mun kirjotukset on ollut vähäset koulun ja inspiraation/halun takia.

Tässä ei ole mitään kummosempaa tapahtunut, kuin että pääsin ysille, kävin riparin, kävin myös Ypäjällä Pohjoismaiden mestaruuksia katsomassa ja nyt olen vain mökillä 3 viikkoa.

(Jos muuten haluutte, että kerron omasta riparista jotain esim. millanen se oli, missä kävin sen, millanen se paikka oli, millanen yhteishenki meillä oli yms. (en kerro keitä henkilöitä siellä oli kuitenkaan))

Ja muutenkin saa ehdotella, että mitä haluisitte lukea täällä. Kysymyksiä saa laittaa, ehdotuksia otetaan avoimin vastaan ja sen sellaista.

Mä yritän saada tätä blogia vähän aktiivisemmaksi nyt kesällä, kun on aikaa ja tekemisen puutetta.

torstai 10. joulukuuta 2015

Matkapäiväkirja



                                                        London Eye


  • Sijaitsee Thames-joen rannassa, Lontoossa.
  • Maailmanpyörä, joka avattiin vuonna 1999.
  • Sen virallisia nimiä on ollut British Airways, London Eye, Merlin Entertainments London Eye.
  • London Eyen suunnittelivat arkkitehdit nimiltään David Marks, Julia Barfield, Malcolm Cook, Mark Sparrowhawk, Steven Chilton ja Nic Bailey.
  • London Eye on 135 metriä korkea ja painaa 1700 tonnia.
  • Kierros maailmanpyörällä kestää noin puoli tuntia.
  • London Eyen avasi Iso-Britannian silloin ollut pääministeri Tony Blair 31.12.1999
  • London Eye oli vuoteen 2006 mennessä korkein maailmanpyörä, kunnes Kiinaan valmistui Nanchangin tähti, jonka korkeus on 160 metriä.
  • Nykyään London Eye on maailman neljänneksi korkein maailman pyörä.
  • Korkeampia ovat Las Vegasin High Rollerin 167,6 metriä, Singapore Flyerin 165 metriä
  • London Eye, Thames-joelta katsottuna


Osoite: London SE1 7PB, Iso-Britannia


London Eye on siitä kiinnostava, koska sillä pääsee näkemään Lontoon korkealta ja sillä näkee Lontoon hyvin.
Aukioloaika: 10.00-20.30
Aikuiselta lippu London Eye:hin maksaa 19,35 puntaa
Lähteet: Wikipedia 10.12.2015

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Iso-Britannia



Iso-Britannia

Iso-Britannia sijaitsee Atlantin valtameressä Euroopasta luoteeseen päin. Iso-Britannian vieressä on Irlanti.

Pinta-alaltaan Iso-Britannia on 216 777km. Korkein kohta on 1344m.

Iso-Britannian lähivesistöt ovat Pohjanmeri, Irlanninmeri, Atlantin valtameri ja Englannin kanaali.

Ilmasto siellä on viileää tai lauhkeaa. Usein siellä on pilvistä ja sateista, joten poutajaksot voivat tulla kaikkina vuodenaikoina.


Iso-Britannia olisi tammipitoisen sekametsän vallassa, jos metsiä ei olisi raivattu maanviljelyä varten.


Iso-Britanniassa elää noin 65 nisäkäslajia ja 259 lintulajia.








Sijainti:


Iso-Britannia on saari valtio, joka sijaitsee Atlantin valtameressä. Irlanti sijatsee Iso-Britannian länsipuolella. Skotlanti pohjoisessa ja Wales myös länsi puolella. Naapurivaltioita ei ole mutta, Alankomaat on kaakossa.


Pituuspiiri Iso-Britannialla on 0 ja leveyspiiri on 68 astetta pohjois puolta.



Irlannin lippu






                                          
                    Englannin lippu
                      




                                                                                        Tietoja:


















Pääkaupunki: Lontoo
Muita isoja kaupunkeja: Birmingham ja Manchester jne.
Naapurivaltiot: Ei virallisia
Suurin järvi: Lough Neagh, P-Irlanti
Suurin joki: Ben Nevis, Lontoo
Suurin vuori: Ben Nevis, Skotlanti




















































Pinnanmuodot:
 Englannin ja Pohjois-Irlannin maasto on alavaa pitkien ja matalien harjujen takia.
Wales ja Skotlanti ovat ylämaita, missä on syviä laaksoja, järviä ja kapeita vuonoja.





              Maisemat:
Vanhahkoa maisemaa talojen vuoksi. Mutta muuten on paljon veheriä niittyjä ja paljon peltoja.










Vesistöt ja vesivarat:




Atlantin valtameri on suurin meri mikä on Iso-Britannian länsipuolella. Pohjanmeri on itäpuolella. Irlanninmeri on Irlannin ja Iso-Britannian välissä. Kanaaleita on Iso-Britannian eteläosassa ja lounaassa. Etelässä Englannin kanaali ja lounaassa Pyhän Yrjön kanaali.                                                                   kanaali. Thames-joki kulkee Lontoon läpi.


Ilmasto:
Iso-Britanniassa on melko sateista. Kesäisin Iso-Britanniassa on alle 18 celsiusta. Meren takia Iso-Britanniassa sataa melko paljon. Sumua esiintyy Isossa-Britanniassa yleisesti talvipuolella. Lunta voi sataa missä tahansa ja milloin tahansa, mutta alavilla mailla lumi ei pysy muutamaa päivää enempää.












Kasvillisuus:
Britannian saaret kuuluvat lehtimetsävyöhykkeeseen, minkä vuoksi maisema on pääosin alavaa, loivasti kumpuilevaa maastoa. Sateiden takia siellä kasvaa enimmäkseen mänty/kuusi puita.




Eläimistö:
Iso-Britanniassa on 65 nisäkäslajia ja 259 lintulajia. Lampaita sisämaassa on paljon.




Väestö:




Heinäkuussa 2011 Yhdistyneessä kuningaskunnassa arvioitiin olevan 62 698 362 asukasta. Länsi-Intialaisia, intialaisia, pakistanilaisia ja muita asuu Yhdistyneessä kuningaskunnassa 2,8%
– väestötiheys265,8 / km²








Mediaani-ikä40,3 vuotta
0–14-vuotiaat17,3
15–64-vuotiaat65,4
 
Väestötiedot v.2013

Väestönkasvu0,55 %
Syntyvyys12,26 / 1 000 henkilöä
Kuolleisuus9,33 / 1 000 henkilöä

Lapsikuolleisuus4,5 / 1 000 syntymää
Nettomaahanmuutto2,57 / 1000 henkilöä
                                




Big Ben on yksi Lontoon kovin turistikohde
London Eye on myös yksi Lontoon kovimmista turistikohteista

Lähteet: Wikipedia: Iso-Britannia ja yhdistyneet kuningaskunnat.

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Koulu projekti

   Moi kaikille!
Pitkästä aikaa nyt kirjotan mut nyt tulee lyhyt ilmotus asia. Eli nyt tulee koulu projekti asioita, joten älkää ihmetelkö kun tulee ihme asioita. Ja KYSYMYSPOSTAUSVIDEO TULEE KUNHAN SAAN SEN KUVATTTUA. JOTEN ANTEEKSI TÄMÄ ODOTUS. Ja mä yritän nyt koulun allakin tulla aktiivisemmaksi täällä blogin puolella. -kata

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Suunnitelmia kesälle

                                      Heipsan!


On mulla jotain kesäsuunnitelmia vielä mielessä jotka toteutuu vaikka jalka on kipsissä. Tässä on lista niistä.


1. Mä aijon mennä mökille perheen kanssa
2. Mä aijon uida mökillä, koska olen siihen mennessä saanut kipsin pois (toivottavasti)
3. Aijon nähdä kavereita
4. Yritän aloittaa vloggaamista
5. Aijon mennä viikonloppu leireille Sailalle avustamaan.
6. Koitan värjätä hiukset jos saan rahaa siihen ja luvan
7. Aijon nukkua telttassa
8. Syön PALJON jäätelöä
9. Teen toivottavasti isosiskoni kanssa haasteita Youtubeen
10. Jos haluatte nähdä jotain haasteita mitä voidaan tehdä (ollaan molemmat nirsoja ainakin mä niin katsotaan sitten ne haasteet jotka pystyttäis toteuttamaan mutta ideoita kommentteihin)
11. Teen kysymyspostauksen jos saan vielä vähän lisää kysymyksiä joten kyselemään
12. Koitan ruskettua mutta se on hankalaa koska pitää vahtia etten pala
 En keksi nyt enempää mutta nuo ne mitä nyt tulee mieleen.


Laittakaa tosiaan kommenteihin kysymyksiä ja haaste ideoita valitaan haasteista ne jotka ovat sellaiset mitä voidaan tehdä. Mutta ei mulla muuta nähdään taas videon parissa tai jopa postauksen.
                                                 Heippaa!!

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Kesäloma alkoi huonoissa merkeissä

                                                     moi!


Olin tosiaan perjantaina tallilla koska mulla olis pitänyt olla tunti mutta se muuttui todella nopeasti. Lähdin hakemaan Kallea laitumelta tunnille. Sain sen helposti kiinni, mutta se ei tahtonut kävellä ollenkaan. Sain sen kävelemään pari askelta kunnes se kääntyy mua päin että se haluaa mennä takasin Zicon ja Suvin luokse. Koitin sitä saada kolme kertaa kävelemään mutta se ei suostunut siihen. Sitten kun olin päättänyt että nyt me mennään pois sieltä Kalle päättääkin käännähtää ja lähtee laukkaamaan. No koska se tapahtu niin nopeasti se laukka tilanne en hoksannut päästää irti narusta joten juoksin vain siinä Kallen perässä kunnes pyörähdin maahan nurin. Kun yritin päästä ylös maasta huomasin vasemmassa nilkassa kipua. Mä sitten istuin siellä maassa niin kauan kunnes tuli sitten Maijan ratsastaja ja sen kaveri mun luokse (en viiti sanoa nimiä nytten). Sitten tuli Sailan mies katsomaan myös tilannetta. Kun todettiin että en pysty kävelemään, käytiin sitten mut hakemassa traktorin kauhalla pois sieltä laitumelta, koska mua ei oltais muutoin saatu sieltä pois.
Sitten soitin iskän hakemaan mut ja siitä lähdettiin sitten Hyvinkään sairaalan päivystykseen. Siellä kesti aika kauan koska siellä oli vähän ruuhkaa ja sinne tuli kokoajan lisää ja lisää ihmisiä. Siinä ennen kuin pääsin lääkärin luokse kesti n.2h. No sitten me päästiin sinne ja heti takaisin odottamaan, koska mun piti mennä röntgeniin. Siellä kesti n.1h koska tietokone ei toiminut mistä olisi pitänyt saada lähetys että pitää mennä röntgeniin. Röntgenissä otettiin sitten kolme kuvaa ja siitä takaisin odottamaan että lääkäri hakee mut. Siinä n. puol tuntia ja se oli sellainen nopea juttu että mulle annettiin jännä ilma lasta tuki jonka avulla sitten pystyisin kävelemään keppien kanssa. Me tosiaan päästiin sinne sisälle klo: 19.10 ja päästiin lähtemään sieltä joskus lähellä kahtatoista yöllä. Lääkäritkin totesivat että nilkassa ei ole murtumaan mutta nivelsiteet olivat venähtäneet. Sitten siitä lähdettiin keppien kera kotiin ja siitä heti nukkumaan, koska seuraavana päivä oli todistusten jako. Mä saan alkaa pikku hiljaa varata painoa nilkalle, kun se antaa. Mutta tällaista on tapahtunut nyt mulle joten nilkkaa tässä parannellessa hyvää kesälomaa kaikille!!

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Blogi takaisin henkiin ilman kuvia! +kysymys postaus

Moi taas piiiitkästä aikaa! Päätin nyt tehä taas kerran kysymys postauksen joten kysymyksiä alas. En ala säännöllisesti postailemaan mutta koitetaan nyt edes vähän! Ajattelin tehä tästä blogista nyt lifestyle tyylisen jonne tulee taas kesällä postausta hevosista mutta alussa nyt lifestyleen päin. Ylä-aste on alkanut hyvin, on ollut paljon kokeita, paljon läksyä ja vika jakso alkoi tänään. Kohta se seiska on vedetty läpi ja sitten kasille. Laittaakaa tonne kommenteihin että mitä haluisitte tästä blogista, haluutteko kuulla mitä mun elämästä ja sellaista. Mutta kysymys postaus on nyt taas se pääasia eli kysymyksiä tonne alas mitä haluutte kuulla saa olla kaikkea mutta en kerro ikinä että missä asun, mikä mun paino on, mikä mun puhelinnumero ja yms. Eli niin tällaista pitkästä aikaa kysymyksiä tonne ja se on tällä kertaa tässä heippa!!